Sivu K3.html /24.11.5.2005 / (c) Johannes gsm 050 596 2390





    KIELESTÄ





      SLANGIN MÄÄRITTELYÄ
      Slangi on erityiskieli, puhekieli ja sosiaalinen murre, jolla vahvistetaan oman ryhmän yhteenkuuluvuutta ja erottaudutaan toisista (ryhmistä, vanhemmista, vieraspaikkakuntalaisista).
      Slangi liittyy aina teollistuneeseen kaupunkikulttuuriin, ja perinteisesti se on poikien ja nuorten miesten kieltä, "isänkieli". Tosin viime vuosikymmeninä, ainakin Suomesssa, myös tytöt ovat alkaneet puhua yhä enemmin ... pojilla sanasto on yleisesti ns rivompaa.
      SLANGIN "KIELIOPPI"
      Stadin slangi on vapaata puhekieltä, jolla ei ole mitään autoratiivista säännöstöä, henkilöä tai elintä, joka päättäisi mikä on oikeaa slangia ja mikä ei. Kuitenkin slangiin on vuosien kuluessa syntynyt tiettyjä käytänteitä, joita tässä kuvaillaan, ja joista on kiteytetty muutamia sääntöjäkin".
      KAKSI STADIN SLANGIA, AINAKIN
      Vanha Stadin slangi on 1900-luvun alkupuolen helsinkiläisten käyttämää ruotsin ja suomen puhekielen ja osin venäjänkin sekakieltä. Uusi Stadin slangi" on sotienjälkeistä, yleisesti käytössäolevaa antinormatiivista englanninvoittoista nuoriso-slangia. Tässä kuvaillaan Stadin slangien yhteiskunnallisia ja kielellisiä piirteitä.
      SLANGI JA KYÖKKISUOMI Kyökkisuomi on Stadin slangin rinnakkaisilmiö, myös ruotsin ja suomen sekakieli. Kun slangi on ollut leimallisesti isien ja poikien työväenluokkainen katukieli, oli kyökkisuomi äitien ja tytärten (sekä palvelusväen) keskiluokkainen kodin kieli.
      Sanoja esim. "talriikki", "tampuuri", "vakstuuki", "professorska".
      Kyökkisuomi on vähitellen katoamassa käytöstä kokonaan.


      Kielitieteen sanastoja

      STADIN SLANGIN MÄÄRITTELYÄ

      KOKONAINEN KIELI VAI SIROTESANASTO?
      Eräiden tutkijoiden mielestä Stadin slangi, nimenomaan "vanha Stadin slangi", on oma itsenäinen ja kokonainen kieli, jolla kielen taitaja voi ilmaista itseään monipuolisesti, joskaan ei kaikilla elämänalueilla.
      Toiset eivät pidä slangia erillisenä kielenä, vaan heidän mukaansa slangi syntyy, kun tavallisen puhekielen lomaan sirotellaan "slangimaisuuksia", eritoten slangisanoja.
      Slangia voidaan näin luonnehtia myös kielen tyylilliseksi ilmiöksi.
      Niin tai näin, slangia harva kuitenkaan käyttää yksinomaisena kielimuotonaan.

      ALATYYLISTÄ ARKITYYLIKSI
      Kielen tutkijat ovat perinteisesti luokitelleet slangin alatyyliksi, "katukieleksi", koska sitä ovat enimmäkseen puhuneet vain "katupojat" ja rikolliset, eli ns. alamaailma. Nykyisin ajatellaan, että slangi on lähinnä rentoa, moni-ilmeistä puhekieltä tai arkityyliä. Monet aiemmat slangi-sanat ja sanonnat ovat sulautuneet aikaa myöten arkiseen yleispuhekieleen niin, että niitä harva edes mieltää entisiksi slangisanoiksi.

      RYHMÄHENKEÄ VAHVISTAVA SOSIAALINEN ERITYISKIELI
      Slangilla on oma, erityinen sosiaalinen tehtävä: se on ryhmän omaa sisäistä kieltä, jolla erottaudutaan muista ja tunnustaudutaan kuuluvaksi johonkin sosiaaliseen joukkoon. Slangia voidaan nimittää "sosiaaliseksi murteeksi", se on siis jonkin ryhmän kieli.
      Perinteistä murretta taas puhuvat lähes kaikki tietyn maantieteellisen alueen asukkaat. Kielitieteessä slangi luetaan erityiskieliin, joita ovat slangin lisäksi "jargonit" ja salakielet. Jargoni on tietyn ammattiryhmän vakiintunutta kieltä; tavanomaisessa yleiskielessä puhutaan kuitenkin "lääkäri-", "merimies-", "yms". "-slangista", yms. Salakielet ("cant") ovat taas rikollisten käyttämiä kieliä. Saksalaisella kielialueella käytetään termejä "Jugendsprache" ja "Gaunersprache".

      TEOLLISTUNEEN KULTTUURIN JA KAUPUNKIEN KIELTÄ
      Slangi liittyy aina teollistuneeseen kulttuuriin ja kaupunkimaiseen elämään. Vakiintuneessa ja yhdenmukaisessa maatalousyhteiskunnassa ei synny slangia, vaan siihen tarvitaan sosiaalista eriytyneisyyttä, erilaisia kielellisiä vaikutteita, joita syntyy kontakteista erilaisten, jopa erikielisten väestönosien kesken.

      SLANGI OSANA INITAATIOTA
      (Stadin) slangia voi tarkastella myös osana nuorisokulttuuria. Musiikki, slangi ja ei-sanallinen viestintä ovat keskeisinä kulttuurisina alueina nykyään länsimaissa kun nuoret siirtyvät lapsuuden maailmasta aikuisuuteen (initaatio). Slangia ovat puhuneet ja puhuvat eniten suurkaupunkien nuoret.
      Perinteisesti slangi on ollut nimenomaan poikien kieli, mm. tyttölasten tiukemman sosiaalisen kontrollin vuoksi. Nykyään kuitenkin Stadin slangia käyttävät niin 12-16 -vuotiaat pojat kuin tytötkin. Ensimmäiset "nuorisokulttuurin edustajat" Helsingissä olivat jo 1900-luvun ensi vuosikymmeninä esiintyneet "sakilaiset", sittemmin näiden monentyyppisiä "seuraajiaan" ovat olleet "lättähatut", "beatnikit", hipit, "tedit", "hämyt", "rasvikset", "punkkarit", "hevarit", "skinhedit", "gootit", "larppaajat", "skeittaajat", ...
      "Ryhmässä slangi toimii suojana ulkopuolisten tunkeilevia tai vääräänosuvia tulkintoja vastaan. Slangin avulla luodaan imagea, jonka suojassa ryhmäläiset saattavat muokata identiteettiään. (Mäki-Kulmala, Airi: "Initaatio ja alakulttuuri, Tre Yo 1993).

      ... JA IDENTITEETTIÄ
      Slangi antoi syntyessään merkitystä muuttajasukupolven lapsille ja nuorille heidän hakiessaan "paikkaa maailmassa". Ja yhä edelleen Stadin slangi on merkittävä osa stadilaisen minuutta, omaa ainutkertaista itseään.
      Mutta slangi on myös koko Helsingin eräs "luonteenominaisuus" siinä kuin Pitkänsillan pohjoispuoli, empire-keskusta, Suomenlinna, olympiastadion tai Kaivopuisto.

      LAHJAKKAIDEN KIELINIEKKOJEN TUOTOSTA
      Slangi ottaa kantaa luovan kärjistetysti, vahvasti, tunnevoimaisesti ja usein myös yllätyksellisesti. Lisäksi huumorilla on suuri merkitys slangin ymmärtämisessä.
      Slangin käyttäjälle slangi-ilmaus on aina paremmin asian ilmaiseva ja tehokkaampi kuin normaalikielen vastaava ilmaus. Slangin sanat ja niissä oleva hersyävä huumori paljastavat sen, että parhaimmillaan slangi on itse asiassa harvojen verbaalisten älyniekkojen, useimmiten poikien, kehittelemää: Slangisanat kertovat usein luojiensa kielellisestä lahjakkuudesta, ajan hengessä pysymisestä ja kiinnostuksesta itsensä kielelliseen ilmaisuun.

      SLANGI-SANAN SUOMENNOKSET KERTOVAT ASENTEISTA
      Nimitys slangi (engl. slang) esiintyy ensi kerran 1756 Englannissa: "alhaison kieli". Alkujaan sillä tarkoitettiin rikollisten keskenään puhumaa salakieltä. Sitten se muuntui kuvaamaan Lontoon alamaailman ja alempien sosiaaliryhmien "vulgaarikieltä". Saksalaisella kielialueella käytetään myös sanoja "Studentsprache", "Gaunersprache", jne.
      Suomessa sanaan slangi ei ole oltu tyytyväisiä ja sille on yritetty etsiä kotoperäinen vastine. Swan suomentaa 1904 sanan slang: "erikoiskieli, alhaison, roistoväen kieli" ja Godenhjelm 1916: "kapulakieli", Brummer 1905: "katukieli, huolimaton puhe". Muita ehdotuksia mm. "mongerrus", "sokellus", "melska", "melsa", "salanki", "rento". Kielentutkijoiden asenteet slangia kohtaan näkyvät heidän ehdotuksistaan hyvin.





      STADIN SLANGIN KIELIOPPI

      Slangi on vapaata puhekieltä, jolla ei ole ohjaavaa tai määräävää säännöstöä. Kuitenkin slangiin on vuosien kuluessa syntynyt useita käytäntöjä, joita tässä kuvaillaan, kyse on siis kuvailevasta (deskriptiivisestä) kieliopista, ei perinteisestä sääntöjä-esittävästä (normatiivisesta) "kieliopista", jollainen mm. koulumme klassinen E. N. Setälän kielioppi (v. 1880) on.

      Monet seuraavista luonnehdinnoista sopivat sekä "vanhaan", että "uuteen" slangiin. Puhetilanteessa tilannekohtaisilla tekijöillä ja slanginpuhujan sen hetkisellä "luovuuden asteella" on erittäin suuri osuus slangin muotoutumiseen;tällöin varsinkin erilaatuiset ohjeistot kadottavat paljolti merkitystään.

      Suhtaudu tähän Stadin slangin ""kielioppiini"" siis suurin varauksin. Kannattaa katsoa Puhekielen oppikirjaa, siitä löydät runsaasti yhtäläisyyksiä Stadin slangin ja nykyisen nuorisoslangin kanssa.
      Berg, Maarit - Silfverberg, Leena: Kato hei, puhekielen alkeet" Oy Finn Lectura Ab, Helsinki 1997, 161 s.
      HKK 884 / ISBN 951-792-028-8
      Uutta suomen kielen deskriptiivistä kielioppia, siis ensimmäistä, valmistelee työryhmä, jonka vetäjänä on prof. Auli Hakulinen ja jäseninä Vesa Koivisto, Riitta Korhonen ja Maria Vilkuna. (Esim. HS 13.1.2001 s B2).
      Huom: Ylläoleva teos on jo ilmestnyt!


      1. YLEISTÄ
      Stadin slangi on ilmeikästä puhekieltä, jossa on runsaasti miellekuvia, ja monasti se yhdistää käyttäjiään ikään tai sosiaaliluokkaan katsomatta.

      2. SANOJEN AIHEPIIRISTÄ JA KÄYTÖSTÄ
      Viime kädessä Stadin slangi on "katukieltä" ja sen aihepiiri ei ole kaikenkattava: slangi ei sovellu esim korkeakulttuuristen taiteitten, tieteitten yms. esittämiseen. Eli Eddu Janzonin sanoin: "Sit kaikki aiheet ei sovellu - ainaskaan vanhaan slangiin. Sanotaan, se sopii tommoseen niinku ryyppäämiseen, kragaamiseen, friiduihi,
      duunii, urheiluun ... ".

      YLEISIÄ AIHEPIIREJÄ:

      MAALAISET
      TYHMÄ IHMINEN
      HARMITTAMINEN
      RAHA JA SEN HANKINTA
      ALKOHOLIN HANKINTA JA HUMALAn JA "KRAPULA"
      TYTÖT JA NAISET, SEKSI
      TAPPELEMINEN
      POLIISI

      Luontevaa slangia ei myöskään ole se, että pannaan mahdollisimman monta slangisanaa tai -ilmausta peräkkäin; puheessa slangisanojen osuus voi vaihdella esim 20-40%:n välillä aiheesta riippuen - paikallisen yleispuhekielen lomassa. Runoisssa, pakinoissa, sekä puhutuissa että kirjoitetuissa, nykyisin usein tietoisesti tiivistetään kerrontaa käyttämällä liikaa slangisanoja. Se on ymmärrettävää, vaikkakin eräänlaista aidon slangin väärentämistä - tässäkin on toki monta eri tasoa. Luontevimmillaan ja aidoimmillaan slangi esiintyy kuitenkin kahden tai useamman henkilön keskustelutilanteissa; tämmöiseen tarpeeseen se on syntynytkin.



      3. SANOJEN MUODOSTAMISESTA

      Stadin slangi ei ole sana sanalta käännettyä yleiskieltä, vaan sillä on osin oma rytminsä ja rakenteensa: Esim 80-luvun nuori voi vastata kehotukseen "Lähdepä joutuin täältä pois!" lauseella "Vittu mä mihkää lähe!"
      Kuitenkin monet slangin kieliopilliset "erityispiirteet" kuuluvat nimenomaan vanhaan slangiin - sotien jälkeen Stadin slangi on suomalaistunut sanastoltaan, äännerakenteeltaan ja myös kieliopiltaan.

      3.1. MIELIKUVIEN RUNSAUS
      Usea slangintaitaja muodostaa kuontevasti mielikuva-ilmauksia, etenkin nykyslangissa, ja lisäksi niitä muunnellaan runsaasti: ottaa pultit > pulttaa, puhaltaa ryynit > ryynaa (oksentaa), poliisi > sinivuokko, savuke > syöpäkääryle, potkaista > antaa kenkää.

      3.2. OMIA, UUSIA SANOJA
      Slangintaitaja luo puhuessan tilannekohtaisia uusia sanoja ja rakenteita. Yleiseen puhekieleen kuulumattomia sanoja: jytä, rinuli.

      3.3. UUSIA MERKITYKSIÄ
      Slangintaitaja voi käyttää arkikielen sanoja muutetuin sisällöin. Syyt, miksi merkityksiä muutetaan, voidaan jakaa esim kuuteen ryhmään: kielellisiin, historiallisiin, sosiaalisiin, psyykkisiin, vieraan kielen vaikutuksesta johtuviin ja uuden nimityksen tarpeesta syntyneisiin. (Ullmann 1967, kts alla *) Uusia merkityksiä: nokkia = syödä, palikka = tyhmä, luukku = asunto, halko = kannettava puhelin, aivolima = sylki, raitapyjama = vanki, maastonakki = mäyräkoira, pizza = huonoihoinen, finninaama.

      3.4. SAMALLA SLANGISANALLA USEITA MERKITYKSIÄ
      Polysemia eli monimerkityksisyys, esim:
      fikka = `tasku´, `piilo´.
      hiffaa = `huomata´, `käsittää´, `tietää´, `tuntea´, `keksiä´, `nähdä´, `löytää´.
      hogaa = `havaita´, `ymmärtää´, `tuntea´, `nähdä´, `keksiä´.
      tsennaa = `tuntea´, `tietää´, `käsittää´.

      3.5. VAIHTUVIA JA "KLASSIKKOJA"
      Slangisanat elävät yleensä tiiviisti ajan ja muodin mukaan, toisin kuin murresanat. Uudet slanginpuhujasukupolvet luovat uusia sanoja ja "muodistavat" vanhoja. Mutta muutama sata sanaa on pysynyt käytössä lähes koko vuosisadan, 1900-luvun:
      Esimerkkejä pitkään käytössä säilyneistä slangisanoista:
      botski, broidi, duunaa, faija, fillari, hima, lafka, leffa, safka, skole, snadi.

      3.6. TYYLISEIKKA: ÄLÄ SLANGINNA FRAASEJA
      Minusta ei tunnu tyylikkäältä slangintaa suomen kielen fraaseja.
      Esim.Putos ku eno veneestä. Ei: Putos ku eno botskista.




      4. SANALAINOJA RUNSAASTI

      Stadin slangissa on runsaasti lainasanoja, mutta niitä ei juuri kopioida slangiin suoraan, vaan ne mukautetaan "slanginomaisiksi". Parin-kolmen viime vuosikymmenen aikana lainoja on mukautettu aiempaa intensiivisemmin. Soinnillisia konsonantteja ("pehmeitä") korvattu soinnittomilla ("kovilla"):
      Esimerkkejä mukautuksesta:
      biitsi > piitsi, gimma > kimma, bummaa > pummaa, snagari > nakari, glesa > klesa.
      Samoin vierasperäiset konsonanttiyhtymät ovat useasti suomalaistuneet:
      skraga > kraga > kraka, snagari > nagari > nakari, skutsi > kutsi.

      4.1. LAINANANTAJAKIELET

      Stadin slangin yleisin lainanantajakieli on nykyään suomi: kirja- ja yleiskieli, murteet, salakielet ja merimiesten slangi. Mutta slangi on aina sisältänyt runsaasti vierasperäisiä lainasanoja.
      Lähde- eli antajakielinä ovat olleet:

        SUOMEN KIRJA- JA YLEISKIELI: Esimerkkejä Suomen kirja- ja yleiskielestä:
        arkka, erkka, kaltsi, kantsii, kekkaa, katsi,
        kertsi, talkkari, torkka.
        SUOMEN MURTEET: Esimerkkejä suomen murrelainoista:
        karju, kolli, sussu, pimu, pärstä, lärvi, kyttä, lätsä, sälli, heila, juntti.
        SUOMALAISET SALAKIELET: Esimerkkejä suomalaisista salakielistä:
        kekäle, keglu, kääntää, skeglu, mutka, koukku, nostaa.
        SUOMEN RUOTSALAISMURTEET: Esimerkkejä suomen ruotsalaismurteisista sanoista:
        buli, dokaa, dogu, spurgu, bisi, giba, duuni, duunaa, junge.
        HELSINGIN RUOTSALAINEN SLANGI: Esimerkkejä Stadin ruotsia-puhuvien slangista:
        fibaa, trokaa, blaffaa, kraabaa, skraabbaa.
        MERIMIESTEN SLANGI: Esimerkkejä merimiesslangista:
        dongarit, rigi/frigi/prigi/sprigi.
        RUOTSIN KIELI: Ruotsin kirja- ja puhekieli on ollut merkittävin lähdekieli, vuosisadan alussa slangisanoista 65-75% oli ruotsinlainoja - nyttemmin sen osuus on huomattavasti supistunut. Ruotsin suuri merkitys johtui luultavasti tuolloisesta ruotsin prestiisiarvosta: ruotsi tuntui hienolta, ihailun arvoiselta ja kenties vähän eksoottiseltakin. Sittemmin, 1960-90 -luvuilla, vastaavaan asemaan on päässyt englannin kieli, eritoten amerikanenglanti. Esimerkkejä ruotsalaisperäisistä lainoista: levande bilder > leffa, bror > broidi, fyrk > fyrkka, fönster > fönari, hem > hima, kund > kundi, skola > skole, gömma > jemma, sticka > stikkaa, magister > maijari, kniv > knivu, skogen > skutta/skutsi/skuuge, snö > snöge, kök > tsöge, spårvagn > spora.
        TUKHOLMAN SLANGIT: Esimerkkejä Tukholman koululaisslangin sanoista:
        deekis, dille, stara, bööna, jentta, hipat, tsanssi, skruutaa.
        Esimerkkejä Tukholman alamaailman sanoista:
        byylari, jeppe, snutaa, fliis, tokkaa, kolaa ( FIIKON-KIELI: Esimerkkejä Fiikon-kielestä lainatuista sanoista:
        fiutsika, fiude, fillari, fibeli, fimtsika (tunnuksena fi-alkuisuus).
        VENÄJÄN KIELI: Venäjästä lienee tullut Stadin slangiin vain muutama sataa sanaa, mutta usea niistä on säilynyt käytössä slangissa koko vuosisadan.
        Esimerkkejä venäläisperäisistä sanoista:
        lavka > lafka, mesto > mesta, zakusa > safka, ponjat > bonjaa, kniga = kniga.
        Ja: aborkat, blaija, bledi, bulderi, bulkki, kaveeraa, krääsä, kani, issikka, hotsittaa, lintsaa, voda.
        SAKSAN KIELI: Saksan osuus on ollut yllättävänkin vähäinen, vain muutama sana.
        Esimerkkejä saksalaisperäisistä sanoista:
        gross > groussi > skroussi > skrode, slaafaa, veke, veks.
        ENGLANNIN KIELI: Vuosisadan alusta ei juuri englantilaisperäistä slangisanaa löydy. Vasta 50- ja 60-luvuilla on englannin vaikutus alkanut kuulua, ja myöhemmin sen merkitys "uudessa" Stadin slangissa on kasvanut.
        Esimerkkejä englantilaisperäisistä sanoista:
        feeling > fiilis, easy > iisi, mock > mokaa, kid > skidi, piece > biisi.
        Ja: faini, mani, biitsi, bootsit, draivi, geimit, striitti, tsuumaa.
        ITALIAN KIELI: Esimerkkejä italialaisperäisistä sanoista:
        borsa, donna, lollo.
        MUUT KIELET:
        Muut vieraat kielet esiintyvät lähdekielinä vain satunnaisesti.
        Esimerkkinä romanikieli: peelo ´tyhmä´ (tosin oikeammin peelo = ´penis´)ja
        jiddish: kaveri ´ystävä´.



      5. MUODOISTA

      5.1 EPÄSUOMALAISIA VOKAALIYHDISTEITÄ
      Tyypillinen slangipiirre on etu- ja takavokaalien sijaitseminen samassa sanassa.
      (etuvokaalit: e, i, y, ä, ö; takavokaalit: a, o, u)
      Tätä kutsutaan epäsuomalaiseksi vokaalikombinaatioksi eli vokaalidisharmoniaksi. On väitetty, että tämä on otettu slangiin tietoisesti siksi, ettei "heinähattujen" kieli pysy mukana tässä disharmoniassa.
      Esimerkkejä: Sörkka, byysat, bööna, järkku, brögu, blygu.
      Epäsuomalainen vokaalikombinaatio "vanhan Stadin slangin" piirre,
      nykyslangi on "suomalaisempaa".

      5.2. SANANPÄÄTTEET ELI JOHDOKSET
      Muun muassa sananpäätteillä (= slangisuffikseja) muodostetaan slangisanoja.
      Sananpäätteet lisätään sanavartaloon, päätteitä ovat mm:
      -is ja -ri, -ga, -kka, -kkä, -ska, -skä, -ski, -daali,
      -tsi, -tsa, -tsu, -de, -ju, -ru, -eli.
      Esimerkkisanoja:
      suulis, flaidis, grafis, hiihtis, hörikset, sulkis, fyrkkendaali,
      tarkkis, fillari, fönari, latari, futari, garbaasi, hevari, hepari,
      kraga, telkka, likka, penska, notski, biitsi, skoutsi,
      dörtsi, nartsa, rande, lodju, kifru, blondeli, tytteli, mummeli.
      Johtimen liitos (esim -ari) voi aiheuttaa geminoitusmisilmiön: lumipallo>lumppari.
      (Virittäjä 2/1999:ssä Kari Nahkolan artikkeli slangijohdoksista s. 195-219).

      5.3. SANAN-ALUT
      SANANALKU-S+KONSONANTTI on tyypillinen, varsinkin 50-60 -lukujen slangille.
      Esimerkkejä: skagaa, slibat, skraga, sklabbi, skremma,, snadi, spuglaa, stydi.
      ALKULISÄ-KONSONANTTI: näsa > knesa, kid > skidi, cowboy > skoobari.

      5.4. KONSONANTTEJA PALJON
      Konsonantteja on slangissa yleispuhekieltä runsaammin.
      Erikoisesti vielä konsonanttirypäitä: skrivaa, skvalraa.
      Vierasperäisillä konsonanteilla "slangimaistetaan" sanoja:
      p>b-, t>d-, k>g-, v>f-, ja th. Esim. nakkari > snagari.
      "Uudessa Stadin slangissa" tosin ilmiö on päinvastainen.

      5.5. KONSONANTTIEN PEHMENNYS
      Kaarina Karttunen kirjoittaa (1989):
      "Ilmeisesti b:n, d:n ja g:n käyttelyyn kulminoituu slangin stadilaisuus.
      Niillä testataan, kuka on stadilainen, kuka maalainen." (Karttunen 1989).
      Myös suomen kielen äännejärjestelmään kuulumaton ts-affrikaatta
      on tyypillinen Stadin slangille. Esimerkkejä: mutsi, tsiigaa.
      Kuitenkin "uudessa", viime vuosikymmenten ja nykynuorten slangissa nämä
      "pehmeät" konsonantit on usein korvattu "kovilla", p:llä, t:llä ja k:lla.

      5.6. VOKAALI-ALKUISET SANAT JA DIFTONGIT
      Vokaali-alkuisia sanoja on slangissa merkittävästi vähemmän kuin yleispuhekielessä,
      samoin kuin diftongejakin (= pariääntiö, 2 vokaalia samassa tavussa).
      Esimerkiksi "au"-diftongi on slangissa kovin harvinainen.

      5.7. YHDYSSANOJA NIUKALTI
      Slangi ei suosi yhdyssanoja, vaan asia esitetään mieluummin kiertäen sivulauseella.
      : "erkkerihaussi" luontevammin: "Se haussi, ku/mis on erkkereit".
      Jos yhdyssanaa käytetään, on usein vain toinen osa slangia - toinen yleiskieltä.
      ´aurinkolippis´.
      Tietenkn poikkeuksia löytyy:
      ´milkkihandeli´, ´duunimesta´, ´bilsamaikka´. ´kyttäfiude´.

      5.8. OMISTUSLIITTEEN POISJÄTTÖ
      Omistusliitteen (=possessiivisuffiksi) ilmaiseminen slangissa on harvinaista, ja onhan se jäämässä vähitellen pois myös yleispuhekielestäkin.
      Esimerkiksi: mun frendi, sen mutsi.

      5.9. VERBIN INFINITIIVI = YKS. 3. PERS.
      Verbin perusmuoto korvataan yksikön 3:nnella persoonalla:
      Kirjastossa voi lukea ´biblus voi blukkaa´, ei siis "blukata".
      Mutta kuitenkin kielteissä lauseissa: "Ei me mitää blukata".
      "Uusi Stadin slangi" on palauttanut -ta, -tä -muodot: "biblus voi blukata´.

      5.10. MON. 3. PERS. PÄÄTE KORVATAAN YKS. 3.
      Esimerkiksi: he tappelevat ´ne flaidaa´, ei siis "flaidaavat".

      5.11. PERSOONAPRONOMINIEN KÄYTTÖ JA KORVAUS:
      Persoonapronominit ovat slangissa korosteisesti esillä.
      Esimerkiksi: mä meen, mä sjungasin. Vert. menen, lauloin.
      Korvaus: minä > mä; sinä > sä; hän > se (= demonstratiivipronomini), toi;
      he > ne (= demonstratiivipronomini), noi.

      5.12. SEKAMUODOSTEET
      Sekamuodosteissa (= kontaminaatio) kaksi eri ilmausta sulautuu
      uudeksi kokonaisuudeksi.
      Esimerkiksi: kamrat + toveri = kaveri (?) / (tai jiddish´iä).

      5.13. LYHYITÄ SANOJA JA TYPISTEITÄ
      Stadin slangi suosii lyhyitä sanoja typistesanoja.
      Esimerkkejä:
      opettaja>ope, musiikki>musa,jäätelö>jäde, avioliitto>avis, polkupyörävarasto>zykämesta,
      silmälasipäinen henkilö>rillireino, linja-auto-lippu>dösaflaba, jogurtti>juge.
      ELLIPTINEN: Slangissa käytetään myös ns. elliptisiä typisteitä: A-olut>A.
      LOPPU-N jää slangissa monasti, lauserytmistä riippuen, pois: me lähettii menee.
      LOPPU-I jää myös usein pois: se plutas(i), mutsi kerto(i), maikka sano(i), kundit flaidas(i-vat), ...
      KESKELTÄ sanaa myös lyhennetään: ei sun tartte (tarvitse), paa t(u)ohon, ...
      * Mennä-verbin lyhentämisestä: meen, meet, menee, mennään, meette, menee.
      Monet lyhennemuodot periytyvät slangiin Uudenmaan kansanmurteista.

      5.14. VERBIN -TTÄÄ, -TTAA -MUODOT
      -ttää, -ttaa, jne -muotoja on perinteisesti käytetty jonkun ulkopuolisen voiman aiheuttamana tilana:
      - panettaa, haluttaa, kolottaa, vituttaa.
      Uusi slangi -merkitys on aktiivisempi:
      Mennään bilettään = "mennään juhlimaan".

      5.15. "ÄKSÄ-TYYLI"
      70-80 -luvuilla oli "makeeta" kirjoittaa aina "ks" muotoon "x". Perua Agricolan kieleen?

      5.16. "SUOMALAISBUUMI"
      1990-luvulla tuli muotiin ottaa käyttöön "ääkköset"
      a > ä
      ö
      ja perinteiset suomalaiset konsonantit:
      b > p
      d > t
      g > k
      snagari > snäkäri



      6. LAUSEISTA

      6.1. KIELTOLAUSEISSA KIELTOSANA VOI JÄÄDÄ POIS
      Esimerkki: en lähde ulos > vittu, mä mihkää ulos lähe.
      Tästä rakenteesta on joku (tiettävästi tamperelaiset opiskelijat!) kehitellyt "aggressiivin".
      Aggressiivi

      6.2. KYSYMYSLAUSEISSA PÄÄTE -KO, -KO > -KS (TAI -K) NYK > -TS
      Esimerkki: lähdetkö sinä meidän kanssamme pelaamaan jalkapalloa
      > läheksä messiin ku mennää futaa boltsii
      > lähek sä messiin ku mennää futaa boltsii
      > lähetsä messiin ku mennää futaa boltsii

      6.3. KÄSKYLAUSEISSA TEONSANAAN LIITE
      Sisältönä "tarkista + sinä", "juo + sinä"
      Esimerkkejä: tarkista nuo autot, juo tuo pullo tyhjäksi
      > tsekkaas noi bilikat, vedäs toi flinda.

      6.4. KU (KUN) -RELATIIVIPRONOMINI
      Perinteisessä Stadin slangissa ku (kun) -konjunktiota käytetään relatiivipronominina:
      Esimerkiksi: hän joka kirjoitti minulle > se ku (kun) skrivas mulle.
      Nominatiivimuotoinen "kuka" korvataan usein partitiivilla > ketä.
      Esimerkki: en tiedä kuka tulee > en tiedä ketä tulee.

      6.5. KONJUNKTIOITA
      Slangin konjunktioita ovat mm.: ku, vaik, mut, sitku ...

      6.6. LAATUSANOJA VÄHEMMÄN
      Stadin slangin substantiivit, nimisanat synonyymeineen, ovat jo sinänsä
      niin kuvailevia, ettei asian esittämistä "hidastavia" erillisiä attribuutteja,
      esim adjektiiveja (=laatusanoja), käytetä siinä määrin kuin yleispuhekielessä.
      Samoin adverbiaaleja on slangissa yleiskieltä huomattavasti vähemmän.

      6.7. LYHYITÄ LAUSEITA, MUTTA USEITA
      Slangi suosii lyhyitä lauseita, kuten puhekieli yleensäkin.
      Virkkeet saattavat kyllä polveilla, venyä lukuisiksi sivulauseiksi.
      Peräkkäisiä sivulauseita yhdistetään toistosta (= tautofonia)
      piittaamatta mm. ja -konjuktiolla.

      6.8. EI LAUSEENVASTIKKEITA
      Slangissa ei käytetä, kuten ei Suomen puhekielissä muutoinkaan, lauseenvastikkeita;
      ne kuuluvatkin pääasiassa vain korrektiin kirjakieleen.
      Esimerkiksi: Säästin rahaa hankkiakseni pyörän
      > Mä spaarasin fyrkkaa et voisin slumppaa fillarin.

      6.9. KIERTOILMAISU: SÄ-PASSIIVI
      Englannin you-passiivin tyyppistä ilmaisua käytetään "uudessa slangissa":
      "sä", etenkin menneen ajan kuvauksissa, imperfektilauseissa.
      Tällöin usein verbin aikamuoto muuttuu preesensiksi,
      vaikka kuvailtava asia onkin tapahtunut menneisyydessä:
      Esimerkiksi: Menin pihalle ja tapasin siellä isäni
      >Sä meet sit pitsgulle ja sit sä hittaat faijas sielt.

      6.10. SLANGISANOJEN OSUUS
      Käytännön puhetilanteessa käytetyn Stadin slangin sanastosta
      on noin 10-40% "slangisanoja", muu sanasto on arkista puhekieltä.
      Perättäisissä lauseissa sana voi esiintyä sekä slangisanana että arkityylisenä,
      lauserytmistä riippuen - liiallista toistoa vältetään.


      6.11. VANHIMMAN SLANGIN PIIRTEITÄ
      * r:n käyttö d:n tilalla: mä lähren ny, meirän kolli.
      * s:n käyttö d:n tilalla: kundil oli veset silmissä.
      * mun ja sun käyttö objektimuotoina: ne föras mun himaan, mä tsennasin sun tual.

      * * *

      *) Jaottelu Ullman, Stephen: Semantics, 1967 (lainaus Irma Laitisen
      pro gradusta 1990, katso Tutkimuksia: pro gradut).




      STADIN KAKSI SLANGIA

      Kielentutkijat (Heikki Paunonen) puhuvat nykyään kahdesta eri slangista:
      "vanhasta ruotsin-suomen (ja venäjän) sekakielestä" ja
      "uudesta antinormatiivisesta nuorisokielestä" toisistaan suuresti eroavina.
      Jotkut "gamlat starat" tunnustavat "oikeaksi" Stadin slangiksi
      vain "vanhan", sotia edeltäneiden vuosikymmenten slangin.

      KAUPUNGINOSIEN SLANGIT
      Vanhaa slangia puhuttiin eri kaupunginosissa eri tavoin; joskus jotkut sanat ja
      ilmaukset olivat voimassa jopa vain tietyn talon tai korttelin nuorisolla.

      UUSI STADIN SLANGI
      Uudemman Stadin slangin tunnusmerkkejä ovat aiempaa suurempi humoristisuus,
      muuttuvuus, kekseliäisyys, luovuus, yllättävyys ja voimakkaampi tunnelataus.

      50-LUKU
      sanasto ja äännerakenne suomalaistuivat (lainat suomesta ja murteista)
      usein sananalkuiset konsonanttiyhtymät alkoivat yksinkertaistua.

      60-LUKU
      kuvalliset ilmaukset lisääntyivät
      muoti-ilmauksia: "-vation" (´-veisson´) lähes minkätahansa slangisanan päätteeksi: brenkkuvation, jne.
      suomen kielen fraasien muovaaminen kasvoi
      englanti lähdekielenä lisäsi osuuttaan - ehkä ei niinkään sanojen
      lukumäärän vaan tiettyjen sanojen käytön runsauden vuoksi. Samoin suomen osuus kasvoi, ruotsin väheni.

      70- JA 80-LUKU
      vierasperäisiä konsonantteja korvattiin kotimaisilla eli soinnillisia soinnittomilla: b>p, d>t, g>k ja f>v
      Ruotsin kielen vaikutus jatkoi vähenemistään ja englannin lisääntyi.
      Kuitenkaan 70- ja 80-lukujen slangi ei ollut niin englantilaisperäistä
      kuin yleisesti arveltiin; tutkimusten mukaan sen äänneasu muistutti
      aiempaa enemmän yleistä helsinkiläissuomea
      rakenteeltaan uusi slangi lähentyi lähentynyt suomen kieltä:
      epäsuomalaisten vokaaliyhdistelmien käyttö vähentyi, esim. byysat > byysät.
      Myös verbien taivutus muuttui: duunata ja slepata -tyyppiset -ta ja -tä- päätteiset
      muodot kävivät yhä tavallisemmiksi.

      90-LUKU
      mikroilu ja internet-surfailu lisäsi mitä todennäköisimmin englannin osuutta slangissa
      suun etuosassa sihahtava soinnillinen, terävä s oli varsinkin helsinkiläistyttöjen suosiossa: "se on sit niinku sillee"
      etuvokaalit äännettiin hyvin takana, leveästi, että ä lähenee a:ta, ö o:ta
      l-äänne oli myös hyvin takainen ja lisäksi varsin paksu
      vokaaleja usein liioitellusti venytettiin ja jokaista sanaa painottiin
      "kansallisten kirjainten", ä:n ja ö:n, nousu.
      Esim. snagari > snägäri, fagotti > fägötti, milkki > mölö, tagi > tägi,
      elpee > älppy, handu > händy. (= nakkikioski, homo, maito, sprayattu logo, long playing -levy, käsi)
      uusien slangi-sanojen elinkaaren pituus myös muuttui:
      sanat ja ilmaisut luotiin pikaisesti hetken tarpeisiin ja ne poistuivat nopeasti.
      (Suurin osa 90-luvun tiedoista: Nuolijärvi, Pirkko: "Stadin kieli" teoksessa "Kaunis
      ruma Helsinki", Studia urbana, Karjalainen, Henna ja Westermarck, Harri (toim.),
      HY 1997, yht 120 siv., em. artikkeli: ss. 53-64).

      STADIN SLANGIN TULEVAISUUS
      Stadin slangi syntyi aikansa lasten ja nuorten omaksi kieleksi, johon ei vanhemmilla eikä myöhemmin muuttaneilla ollut juurikaan pääsyä. Se syntyi identiteetin vahvistamiseksi ja käytännön tarpeisiin Helsinkiin muuttaneiden lasten ja nuorten keskuudessa.
      Sanat väännettiin ruotsista ja suomesta, osin venäjästä ja saksasta, muutamia sanoja muistakin kielistä. Tänään muutama tuhat (?) nuorta puhuu Helsingissä uutta slangia, lähdekielinä pääosin suomi ja englanti. Viestintävälineiden kehityksen ansiosta uudet sanat ja sanonnat leviävät nopeasti ympäri Suomea.
      Uusi slangi on sidoksissa pikemmin ikään ja elämäntyyliin kuin paikkakuntaan.

      Vanhaa slangia voi kuulla vielä Kallion, Sörkan ja Vallilan kuppiloissa ja Hakaniemen torilla. Slangia vaalimaan on perustettu Stadin Slangi ry 1995, siinä on noin yli 2000 jäsentä.
      Vanhasta slangista on jäljellä muutama sata sanaa ja ... kapinahenki, toivottavasti.
      "Vanha "kunnon" Vanha Stadin slangi siirtyy vähitellen arvokkaasti historiaan ja toivottavasti mahdollisimman monivivahteisena, sitä ennen, myös äänitallenteille!


      * * *

      HEIKKI PAUNONEN: ARTIKKELEITA SLANGISTA
      Erinomaisia perustekstejä Stadin slangista.


      "PIKE": SLANGISTA, YLEISTÄ
      Erinomainen, persoonallinen ja monipuolinen kokonaisesitys Stadin slangista.




      KYÖKKISUOMEA

      Slangin lisäksi on erotettavissa toinen suomen ja ruotsin seka"kieli", "kyökkisuomi". Sitä käytti keskiluokkainen "herrasväki" ja sen palvelusväki kanssakäymisessään. Slangia käyttivät työväenluokkaiset nuoret kodin ulkopuolella - kaduilla ja toreilla, "kyökkisuomi" oli keskiluokan ja kodin - ruuanlaiton, siivouksen ja pyykinpesun - sisäinen kieli. Kyökkisuomi ei ollut yksinomaan helsinkiläinen ilmiö. Usein on vaikea määritellä, onko sana slangia vai "kyökkisuomea", vai kumpaakin?
      Esimerkiksi sanat kuski, spaaraa, fasteri, gredda, klosetti, jne.

      "Kyökkisuomi" -termiä on käytetty yleensä halventamassa mielessä "huonosta",
      ruotsinvoittoisesta suomesta,(= svetisismi) esim. E.A. Saarimaa Kielenoppaassaan (1947).
      Kotikielen seura (per. 1876) julkaisi 1896 "Kodin sanasto" -kirjasen, koska:
      "... Seura päätti ryhtyä johonkin toimeen kodin kielen parantamiseksi, koska tämä sivistyneissä perheissämme yleensä on joko ruotsinvoittoinen tai kovin murteellisena puuttuu tarpeellista yhdenmukaisuutta."

      Suppea "kyökkisuomen" sanakirja..

      Esimerkkilauseita "kyökkisuomesta":
      1. Musteri ja sveegerska praatasivat tambuurin telefuunissa.
      2. Räkningit spaarattiin klaffipiirongissa nykkelin takana.
      3. Parfymeeratulla kapteenskalla on suareessa krokattu ja piipattu frisyyri.
      4. Edeskäypä särveerasi komärseroodille shnapseja.
      5. Fröökkynä brodeerasi kretuliinisella muliinilangalla buurtyykiä myyniksi.
      6. Monttööri repareerasi damsyygarin huutongeilla.
      7. Garderoobissa olivat kostyymit, kavait ja lönskotti oorningissa
      hengareissaan, kalsongit, halstuukit ja nästyykit viikattuina
      jämtteihin raadeihin ja vielä monensorttisia tilpehöörejä: simsettejä,
      manshetteja, slipsejä, kravatteja, henkseleitä ja tualettifudraaleja,
      alahyllyllä näkyi pantoffelit, turnerit ja galoshshit.
      8. Moordipälssi, härmeliinikraga, mulvaardimuffi ja buua olivat naftaliinissa.
      9. Antimakassit spaarasivat länsstooleja pumadafläkeiltä.
      10. Visiitillä desärttinä oli kaffetta ja rultuurttaa greddalla ja nyypponisyltillä.
      (Slangijengin marraskuun 1998 kotitehtävä, laatinut Pike)

      Kirjallisuudesta "kyökkisuomea" löytyy mm teoksista:
      * Aho, Juhani: "Rautatie",
      * Kivi, Aleksis: "Seitsemän veljestä",
      * Pennanen, Eila: "Himmu"-sarjan romaanit,

      * Tarvas, Toivo: "Ottilia Silfverbäck" -novelli
      kokoelmassa "Häviävää Helsinkiä", 1917.

      Elokuvissa "Suomisen Ollin" (1941-45) perheen palvelusväki käytti "kyökkisuomea".

      * * *

      Muuten, ainakin minun korvaani kuullostaa ruotsista väännettyjen
      Stadin slangin ja "kyökkisuomen" suhde jotenkin samalta kuin englannista
      väännettyjen nykynuorison slangin ja USA:ssa ja Kanadassa asuneiden
      ensimmäisen ja toisen polven siirtolaisten käyttämän "amerikansuomen" suhde.
      Onkohan kukaan vertaillut näitä?




      LIITE

      Internetissä oleva nimetön "aggressiivin" kuvaus:

      AGGRESSIIVI


      Suomen kielen vanhojen modusten rinnalle on puhekielessä vakiintunut aggressiivi. Se taipuu persoonissa ja luvuissa ja kaikissa tempuksissa. Aggressiivin tunnus on toistaiseksi hyvin vaikeasti mihinkään sanaluokkaan määriteltävissä oleva VITTU. Vittu ei koskaan esiinny yksin, se edustaa siis eräänlaista pohjarakennetta tai osamorfeemia. Vittuun agglutinoidaan aina jokin persoona- tai relatiivipronomini. Jälkimmäiset esiintyvät poikkeuksetta paikallissijoissa.

      Vittu + pronomini -kombinaatio muodostaa siis aggressiiville tunnusomaisen modusrakenteen. Aggressiivirakenteen rektio on sellainen, että se vaatii peräänsä joko kieltomuodon pääverbin tai vaihtoehtoisesti paikallissijamuotoisen (harvemmin partitiivimuotoisen) kielteisen liitepartikkelin sisältävän pronominirakenteen. Funktioltaan aggressiivirakenne on siis kieltoapuverbiä (en, et, ei) vastaava.

      PREESENSTAIVUTUS

      1.sg vittumä jaksa mitään myydä.
      2.sg vittusä rupee mulle iniseen.
      3.sg vittuse tullu ees paikalle, turhaan venasin.
      1.pl vittume mitään pikkulapsia syödä, paskapuhetta.
      2.pl vittute mihinkään raflaan tule, kunhan jauhatte.
      3.pl vittune mistään mitään tiedä.

      Persoonattomia:
      Vittusiellä mitään ilmaista viinaa ollu.
      Vittutäällä mikän kesä ole.
      Vittutäällä jaksa pitempään notkua.

      Muissa tempuksissa aggressiivi taipuu saman kaavan mukaan.Imperfekti:
      Vittumä jaksanu sitä kissaa pelastaa.
      Perfekti: Vittumä oo jaksanu kahteen viikkoon tiskata.
      Pluskvamperfekti: Vittumä ollu jaksanu ees syödä päiväkausiin ennenku jouduin tiputukseen.

      HUOM!

      Lause "Vittuse tippu tohon avantoon" ei ole aggressiivi, koska lauseen imperfektimuotoinen predikaatti on indikatiivissa! Kyseessä on siis tavallinen kirosanalla höystetty indikatiivilause, jonka nimeäminen aggressiiviksi osoittaa sangen pitkälle kehittynyttä lingvistisen silmän verkkokalvon rappeumaa.

      AGGRESSIIVI MODUKSENA

      Koska aggressiivi on modus, se ei voi esiintyä samassa lauseessa eri modukseksi laskettavan predikaattimuodon kanssa. Aggressiivi, vanhan kansan suussa ponsitapa, ilmaisee aktiivista närkästystä, kyllästymistä, turhautumista, hermostumista ja suoranaista suuttumusta. Tarkemman taustatunteen voi vastaanottaja päätellä kontekstista. Aggressiivin yhteydessä käytetään eräissä piireissä tehokeinona elekieltä, jonka luonne voi vaihdella sormimerkeistä aina täyskontaktimanööveriin. Tämänhetkisen tietämyksen mukaan aggressiivia ilmaistaan samalla tavalla suurimmassa osassa maailman viittomakieliä.